Etusivu

Ensin vastuualueena olivat ”vain” eläimet. Niiden hyvinvoinnin toteuttaminen parhaalla mahdollisella tavalla. Tilaa, valoa, ruokaa, laumaa. Sairaana hoitoa ja liian sairaana päättää elämänkulku ilman liiallista kärsimystä. Työn ehdottomasti parasta antia on saada homma toimimaan stressittömästi niin, että eri eläimet toimivat saumattomasti tehden omasta halustaan yhteistyötä ihmisen kanssa. Luottamus saavutetaan, se ei ole synnyinlahja.
Maidon jatkojalostus on muodostunut loputtomaksi intohimon kohteeksi. Maito, niin hyvä raaka-aine, että antaa aina aihetta uusiin koitoksiin.2o vuoden jälkeenkin vielä on monia asioita kokeilematta.
Harrastuksena työkoirien koulutus ja käyttö monipuolisesti. Hevosmiestaitojen ylläpito tällä hetkellä ratsastaen sekä pienimuotoisesti työhevosvehkeitä opetellen ja käyttäen. Moottoripyöräily, käsityöt ja musiikin oppiminen ovat myös lähellä sydäntä luonnossa olemisen lisäksi.

Muokkaa, kylvää, pui, kyntää, kaataa heinät, paalaa heinät… Suunnittelee lannan ajon oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan. Raivaa luonnonlaitumilta puita, jotka haketetaan ja käytetään lämpölaitoksessamme energiana. Kaiken tämän lisäksi huoltaa maatalon koneet, huoltaa juustolan koneet, huoltaa kaiken mikä ikinä ymmärtää rikki mennä.
Hymyilevä mies, jonka intohimona on kaikki mikä liikkuu ja missä on tekniikkaa paljon opittavaksi. Saa moottorin kuin moottorin laulamaan kehräen. Kesällä ne vähät vapaa ajat kuljetaan moottoripyörällä ja talvella odotellaan moottorikelkan kanssa lunta. Ainainen kisa emännän kanssa” Kumpi on turvallisempi, hevonen vai pyörä?”

He ovat kasvaneet ja eläneet maatilan arkea iloineen ja suruineen koko ikänsä työssä mukana ollen. On ollut aikoja, jolloin kapinoidaan koko tilaa ja touhua vastaan, mutta useimmiten töihin tullaan reippain mielin ja tuodaan omiakin kavereita hommiin pienen palkan toivossa. Pienestä asti on päästy näkemään syntymisen ihmeet, itketty isoin kyynelein menetyksen tuskaa, eikä meidän lapsille ole tarvinnut koskaan erikseen kertoa mistä ne vauvat tulevat. Luonto on heitä opettanut, kun vanhemmat eivät aina ole ehtineet.

Tämä persoonallinen eläin opettaa omistajaansa kaiken aikaa. Sen loputon motivaatio kaikkeen uuteen on pohjaton ja se käyttää yllättävän paljon aivojaan päästäkseen haluttuun lopputulokseen. Näin ollen on pidettävä ensisijaisesti huoli vuohen turvallisuudesta . Sen on opittava pysymään omassa paikassaan, eikä esim kannata syödä emännän omenapuita tai kävellä isännän traktoriin sisälle syömään rattia.
Vuohia ymmärretään useasti väärin, eikä niille anneta sitä arvoa, joka niille kuuluisi. Vuohet on tuotantoeläiminä Suomessa jääneet vähäisimmiksi ja niitä on enää alle 6000 yksilöä.
Vuohenmaitojuustot ovat kuuluisia herkullisuudestaan ja vuohenliha erinomaista paitsi maultaan myös ravintokoostumukseltaan.

Suomen omia rotuja ovat kyyttö, eli itäsuomenkarja, lapinlehmä, eli pohjoisuomenkarja sekä länsisuomenkarja.
Kaikki nämä ovat vähemmistössä, koska maidontuotannossa ne eivät pärjää valtaroduille, joita pystytään jalostamaan huomattavasti nopeammin, kuin meidän omia rotujamme.
Suomenlehmillä on alkukantaiset vaistot. Ne tiinehtyvät hyvin, hoitavat jälkeläisiään hyvin ja ovat sopeutuneet meidän ilmastoomme ja tyytyvät vähään. Suomenalkuperäiseläin poikii yleensä omin avuin, on pitkäikäinen ja pystyy hyödyntämään luonnonlaitumia pienen näppärän kokonsa vuoksi helposti.
Näillä eläimillä on kuitenkin vielä omaa tempperamenttia ja älliä, joka silloin tällöin aiheuttaa pientä lisä askelluksen tarvetta omistajilleen.

Ensimmäinen suomenhevostamma tuli taloon vuonna 1997 ja sekin ostettiin maitorahoilla. Emäntä lypsi TYKSin keskosille äidinmaitoa, jotta sai ostettua hevosen.
Suomenhevosen kasvatus on ollut hyvin pientä, mutta jatkuvaa pitäen talomme hevosissa ja taidon toimia niiden kanssa. On tärkeää saada hevonen toimimaan, kuten ne ennen toimivat ja on suuri kunnianosoitus edellisille sukupolville antaa jatkoa näille hienoille Suomen omille hevosille.