Perinteinen maitojuusto 250g pakkauksessa.
5,25 €
Ei varastossa, vain jälkitoimituksena
Käsittelemme tuoretuotteiden tilaukset alkuviikosta (maanantai – tiistai), poislukien arkipyhät.
Toimimme näin siksi, että valmistamme tuoretuotteet tilausten mukaan.
Valmistetut tuoretuotteet pakataan juuri ennen toimitusta kylmälaukkuun, jonne lisätään myös kylmägeeli pakkauksia, jotka pitävät tuotteet kylminä toimituksen ajan.
Maitojuustolla on suomessa pitkät perinteet. Ennen vanhaan ja miksei tänänkin päivänä maitojuuston annettiin tekeytyä puisessa juustokehässä, jonka pohjaan oli kaiverrettu käsin erilaisia kuvioita. Kun juusto oli valunut muotissaan, siirtyi juustokehikon kaunis kuvio juuston pintaan. Tämän vuoksi maitojuustoa on kutsuttu kehäjuustoksi, mutta monet tuntevat tämän juuston myös nimillä kotijuusto, juoksutinjuusto, joppijuusto…
Maitojuuston valmistamiseen ei tarvita maidon lisäksi muuta kuin ripaus suolaa ja juustonjuoksetetta. Tämä perinteikäs juusto on monen herkkua sen miedon makunsa ansiosta ja se on kuulunut suomalaisten juhla- ja arkipöytään jo vuosisatojen ajan.
Nauti juustoa sellaisenaan, leivän päällä tai vaikka salaatin joukossa.
Suomen alkuperäiskarjan luomumaito, suola, juoksete (mikrobiologinen.)
Saloniemen tila
Y-tunnus: 1521055-3
Salorannantie 166
23800 Laitila
040 557 3544 / Riitta
040 558 7153 / Jouni
Sähköposti info@saloniemenjuustola.fi
Heli –
Todella herkullista. Voi käyttää mozzarellan tavoin.
Riitta Saloniemi –
Kiitos ja hienoa, että olet löytänyt tämän perinteisen maitojuuston 🙂